Kuin suoraan satukirjasta - Lake Bled

Palataan vaihteeksi Eurooppaan. Ehdoton lempikohteeni löytyi Sloveniasta. Nämä maisemat hurmasivat puhtaudellaan, jo useamman suurkaupungin jälkeen. Voi Bled, pääsisimpä jo takaisin.

Slovenia ei ollut missään vaiheessa edes käynyt mielessäni kun matkaani suunnittelin. Wienin jälkeen minulla oli vielä muutama päivä tuhlattavaksi, ennenkuin tapaisin siskoni Bolognassa. En taida enää edes muistaa mikä alkuperäinen suunnitelmani oli, jos sellaista olikaan. Viimeisenä iltanani Wienissä arvoin pitkään Salzburgin, sekä Bratislavan välillä. Yhtäkkiä huomasin kuitenkin ostaneeni bussilipun Ljubljanaan. Päätös, jota en ole katunut hetkeäkään.

Hello Byron

Käytiin viikonloppuna vaihteeksi Byronissa, tällä kertaa sukelluksen merkeissä. Onnekseni toinen kämppiksistäni on ihan yhtä hulluna sukeltamiseen kun minäkin, joten sukelluskaveria ei tarvitse sen kauempaa hakea. Suunniteltiinkin nyt että alettaisiin käymään vähintään 2-3kk välein. Valitettavasti tällä seudulla ei ihan älyttömästi ole mielenkiintoisia spotteja, mutta välillä pelkästään se tunne pinnan alla olosta on tarpeeksi. Sukellus oli aikaisin aamulla jonka jälkeen nautittiin rennosta päivästä Byronissa. Syötiin lounasta rannalla ja käveltiin majakalle. Me oltiin Cornelian kanssa niin poikki aamun sukelluksesta, että jalat eivät meinanneet kantaa perille asti. Selvittiin kuitenkin lenkistä ja palkinnoksi saatiin juustokakkua.