Paluu arkeen

Meinasin aloittaa tämän kirjoituksen ilmoittamalla olevani elossa, mutta se taitaisi mennä liioittelun puolelle. En edes tiedä mitä ajattelin, kun kuvittelin Australiaan palatessani onnistuvani bloggaamaan vähintään kerran viikossa. Aina on hyvä unelmoida. :D Viime päivityksen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Työaikojen aiheuttamaan uuteen elämänrytmiin on ollut totuttelua ja yliopiston kanssa riittää tekemistä. Labraraportteja, esseitä ja kokeita on riittänyt ja vauhti on ollut aika hurja. Minulle siis. Mikäli olisi kyse henkilöstä joka on suorittanut näitä aineita lukiossa ja nyt keskittyy vain opiskeluun, tekemisen määrä olisi luultavasti aivan kohtuullinen. Yritäpä hypätä kelkkaan mukaan lähes kolmen välivuoden ja kaupalliselta pohjalta.  Tämän lisäksi teen töitä kaksikymmentä tuntia viikossa ja yritän osallistua vapaaehtoistoimintaan, joten se vapaa-aika mitä löytyy, vietän yleensä puoli kuolleena yrittäen saada itseni opiskelemaan tai yrittäen ylläpitää jonkinlaista sosiaalista elämää.


Viime kirjoituksessa mainitsemani uusi asuntokin on jäänyt taakse, sillä päädyin vuokraamaan uuden asunnon kahden ystäväni kanssa. Vanhassa asunnossahan ei missään nimessä mitään vikaa ollut, mutta en voinut vastustaa tilaisuutta asua kavereiden kanssa ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämän johdosta olen nukkunut nyt kuukauden ilmapatjalla, sillä minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa lähteä huonekalukaupoille. Meillä kävi kyllä hyvä tuuri huonekalujen suhteen ja saatiin tavaraa ilmaiseksi työkavereilta, sekä ystäviltä, tai ostettua halvalla joko käytettynä, tai mistäpä muualtakaan, kuin ikeasta. Koti tuntuu siis vihdoin ihan oikeasti omalta kodilta, ja meillä on ollut todella hauskaa tyttöjen kanssa. "Suomalainen, ruotsalainen ja kolumbialainen...". 


Vielä olisi muutama viikkoa luentoja jäljellä, jonka jälkeen edessä on kurssien loppukokeet. Kieltämättä hermostuttaa, sillä en ole kyennyt tekemään tarpeeksi töitä opintojeni eteen töiden, muttojen ja muiden stressaavien asioiden vuoksi. Odotan innolla sitä että tämä lukukausi on ohi ja pääsen aloittamaan puhtaalta pöydältä seuraavien kurssien kanssa. On kieltämättä harmittanut kovasti, etten ole saanut tähän mennessä opinnoista yhtä paljon irti kuin toivoin. Onneksi me saadaan reilun kuukauden pituinen loma kesä-heinäkuussa jonka jälkeen jaksaa sitten siirtyä seuraavaan lukukauteen uudella energialla. :)


Nämä kuvat taitavat olla jo yli kuukauden takaiselta venereissulta Jackien perheen kanssa. Piipahdettiin public holidayn kunniaksi lähellä sijaitsevalle South Stradbroke Islandille lounaalle. :)

2 comments

  1. Hei Helena,


    olisi mielenkiintoista jos voisit kirjoittaa postauksen opintojen rahoittamisesta. Voitko saada esimerkiksi opintotukea kun teet koko tutkinnon tai lainaa jostakin vai maksatko etukäteen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa! Olen asiaa sivunnut aiemmin http://aaradhela.blogspot.com.au/2015/11/opiskelemaan-australiaan.html tässä postauksessa. Sen suuremmin en vielä ole päättänyt haluanko omia raha-asioitani avata julkisesti, ja mikäli niin päättäisinkin tehdä, en koe olevani vielä sopivassa tilanteessa siitä kirjoittamaan. Olen vasta aloittanut opintoni, enkä ole vielä itsekään täysin kartalla miten nämä asiat tulee seuraavan parin vuoden aikana järjestymään. Pistän kuitenkin toiveesi korvan taakse ja ehkä palaan tähän vielä myöhemmin. :)

      Delete