, , ,

I don't know where I belong / I don't know where I went wrong



Täällä on ollut taas hetkellisesti sellaista tunteiden sekasortoa etten itsekään kestä. Meille oli tulossa uusi au pair kolmen viikon päästä, mutta hän ilmoitti lauantai-iltana, ettei tulekaan. Etsintä siis jälleen käynnissä. Tämä saattaa nyt sitten vaikuttaa munkin aikatauluihin. Perhe toki sanoi, etteivät halua, että otan tästä nyt stressiä vaan että saan lähteä normaalin aikataulun mukaisesti. Mutta enhän mä nyt missään nimessä niitä aio pulaan jättää. Hassuin juttu oli kuitenki se, että mua ei asia oikeastaan haitannut ollenkaan. Mä oon niin kiintyny vauvaan etten kestä. Ja tähän perheeseen muutenkin, sekä pariin muuhun ihmiseen täällä. Niin ja nythän mulla on Annakin täällä. Mä saisin jäädä tähän perheeseen vaikka seuraavaksi puoleksi vuodeksi jos haluaisin. En kuitenkaan tullut Australiaan vain siksi, että kököttäisin koko ajan Moranbahissa. Mun täällä oloaikaa rajoittava viisumi kuitenkin hupenee koko ajan ja pelkästään sen ajatteleminen saa mut lähes oksentamaan. 

Kohta kun me lähdetään jatkamaan matkaa täältä Moranbahista, niin olen sitten ihan virallisesti koditon. Eve kyseli multa just yks päivä, että missä mun osote on sitten kun täältä lähden? Noh, sellaista ei ole. Meillä ei tällä hetkellä ole mitään varmaa suunnitelmaa mitä tapahtuu kuukauden päästä. Muutama idea on, mutta mikään ei ole varmaa. Omalla tavalla mä niin tykkään tästä ajatuksesta, mutta toisaalta taas mä tiedän, että mun sydän tulee taas särkymään täältä lähtiessä. Olen taas päästänyt useamman ihmisen sydämeeni, joille pitää sanoa ainakin väliaikaiset hyvästit. Perthistä lähteminen oli ihan kamalaa ja nyt se sama on jälleen edessä, ehkä vielä pahempanakin. Musta tuntuu, että olen tullut läheisemmäksi täällä muutamien ihmisten kanssa. Ja se, että tää mun pikkuinen ei tule ymmärtämään mun lähtöä, vaan unohtaa mut kokonaan. Ei se enää kasvaessaan muista, että mä olin edes olemassa. Ihan kamala ajatus. Kauanko tälläistä jaksaa? Sitten tähän vielä se ristiriita, että mä en halua palata takaisin mihinkään tai edes jäädä mihinkään. Mullahan oli aluksi tosi vahva suunnitelma Perthiin paluusta, mutta enää en olekaan aivan varma. Mä rakastan Perthiä aivan älyttömästi edelleen ja kaipaan mun perhettä ja ystäviä siellä. Samalla en kuitenkaan halua palata sinnekkään, sillä se tuntuu askeleelta taaksepäin. Mä haluan pitää mun katseen tulevassa.

Miksi elämän täytyy olla näin ristiriitaista? Mä haluan samaan aikaan niin kovasti olla vapaa ja vain reissata maailmaa, mutta samalla haluan asettua jonnekkin, aloittaa opiskelut, löytää työpaikan ja rakentaa kodin. En kuitenkaan voi saada molempia samaan aikaan ja kummankin puuttuminen omalla tavallaan ahdistaa. Tällä hetkellä olen valinnut tämän reissaajan elämän, mutta en mä tätäkään voi ikuisesti jatkaa. Joskus mun on alettava miettimään tulevaisuutta seuraavaa viikkoa pidemmällekkin. Välillä mua mietityttää, että olisinko ollut fiksumpi ja opiskellut ensin ja vasta sitten lähtenyt maailmalle. Toisaalta jos muistelen niitä tunteita Suomessa ennen lähtöä niin ainoa oikea ratkaisu oli kyllä lähteä ja heti. Ei tälläistä jossittelua pitäisi edes miettiä. Tehty mitä tehty ja olen kyllä onnellinen täällä olosta. 

Eniten mua luultavasti stressaa ajatus mun viisumien loppumisesta ja Australiasta lähtemisestä. Mä en tahdo. Samalla kuitenkin ymmärrän sen, että suunnitelmat yliopistosta ei täällä voi toteutua. Ja mä en halua tinkiä niistäkään. Tää on nyt taas niin lapsellista "miksi en voi saada kaikkea" kitinää, mutta nimenomaan, miksi? Samalla mietin kuitenkin, että hitto vie mä oon Australiassa elämässä unelmaani. Näkemässä maailmaa ja nauttimassa elämästä. Silti vaan valitan? Mä en halua tulla Suomeen, mutta kuitenkin ikävöin mun rakkaita (ja ruisleipää). Mä tunnen itseni helvetin itsekkääksi, että otin ja lähdin toiselle puolelle maailmaa ja sitten vielä ilmoitan, etten tahdo edes tulla takaisin. Niin ja sitten vielä valitan siitä. 

Juttelin just yhden kaverin kanssa joka komensi vaan menemään virran mukana ja että kaikki kyllä selviää. No sitähän mä teenkin mutta ei se muuta sitä faktaa, että mä satutan itseäni matkalla. Satuttaisin kyllä varmaan vielä enemmän jos olisin Suomessa. Samalle ihmiselle puhuessani totesin, että saattaisin jäädä nyt Moranbahiin pidemmäksi aikaa, jos muilla ei olisi takarajaa koko Australiassa ololle. Mikään ei oikeasti ole ahdistavampaa, kun se, että sulla on päivämäärä lähdölle. Vaikka se onkin yli vuoden päässä, se on olemassa. Ja sillä taas ei ole mitään merkitystä kuinka vakaan elämän mä tänne rakentaisin, kun se päivä koittaa mun on lähdettävä maasta. Ehkä sen takia mä just en halua pysähtyä mihinkään liian pitkäksi aikaa, kun pelkään rakentavani jotain kestävää, joka sitten kuitenkin murenee käsiin? Ja sekin että mihin mä sitten lähden? Suomi ei ole suunnitelmissa, joten luultavasti seuraavassa paikassa on taas sama homma. Viisumit tai muut jutut rajoittamassa vapautta ja tulevaisuutta. Että mä olen niin kateellinen niille ihmisille jotka on ulkomailla ja vain potee koti-ikävää. Siihen on kuitenkin yksinkertainen ratkaisu. Mitäs teet tässä tilanteessa? 

Just my thoughts (complaining) about my life and traveling etc right now. Can't be bothered on translating the whole thing in english now sorry. The picture really describes how I feel right now.



“My dear,
Find what you love and let it kill you.
Let it drain you of your all. Let it cling onto your back and weigh you down into eventual nothingness.
Let it kill you and let it devour your remains.
For all things will kill you, both slowly and fastly, but it’s much better to be killed by a lover.
~ Falsely yours"

― Charles Bukowski

, , , , , ,

It's like I'm running with a blindfold / and I can't help to feel that I'm about to lose control

Heippa taas! Mä lähdin viimeviikonloppuna extemporereissuun Airlie Beachille yhden kaverin kanssa. J oli ehdottanut mulle Airlielle menemistä jo alkuviikosta, mutta olin teilannut idean siinä vaiheessa. Sitten perjantaina joskus 5 aikaan saatiin päähänpisto, että okei nyt mennään ja tunnin sisällä oltiinkin jo tienpäällä. Meillä ei siis tosiaan ollut minkäännäköistä suunnitelmaa vaan mentiin ihan fiiliksen mukaan. Lauantaina oltais haluttu yhdelle ocean rafting tourille, mutta niillä ei ollut kuin yksi paikka vapaana, mikä oli aika yllättävää ajatellen sitä kuinka tyhjä koko kylä oli. Mentiin sitten jetski tourille joka vei meidät Daydream islandille. Valitettavasti jäi siis Whitehaven beach tällä kertaa näkemättä, mutta kyllähän sinne vielä kerkeää. Senkään suhteen ei mennyt putkeen, että vaikka päivä oli todella kaunis, niin se ei kyllä sopinut snorkkeloimiselle ollenkaan, joten sekin jäi väliin. Ei se mitään meillä oli kuitenkin hauskaa ja tekemistä riitti. 

Heyy! I went to Airlie Beach last weekend with a mate. J had suggested it to me earlier on last week and I didn't really say yes or no. Well on fridaynight around 5pm we were like what the hell let's go!  So obviously we hadn't planned anything at all. Airlie is bit over 3 hour drive away from Moranbah so we didn't get up much on friday night. Saturday we went jet skiing and to Daydream island. We actually wanted to take this ocean rafting tour to Whitsunday island so I would've seen Whitehaven beach but unfortunately it was fully booked. The day was beautiful tho and we had lot of fun anyway.


Sunnuntaina J:llä oli sitten rugby peli Mackayssa, joten ajeltiin sinne aamupäivästä. Mä meinasin aluksi jäädä katsomaan peliä, mutta lopulta päätinkin mennä laguunille lukemaan Lemony Snicketiä joka mulle saapui vihdoin perjantaina. Enhän mä ookkaan kun melkeen kaksi vuotta myöhässä tän kanssa hups. Anyway hyvä etten mennyt peliä katsomaan, sillä toi yks sai ihan kiitettävästi turpaan joten olisin varmaan ollut ihan paineissa siellä yleisössä. Voitto kyllä tuli kotiin joten kai se oli sitten sen arvoista. :D Mä oon kyllä aiemminkin tiennyt, että pirun fyysinen pelihän se on, mutta en mä nyt ihan odottanut toisen tulevan sieltä naama veressä. :D Sunnuntai-illaksi ajeltiinkin sitten takaisin Moranbahiin. Tänään ollaan vauvan kanssa hengailtu vaan kotona, sillä L tuli käymään kylässä ja leikkaamassa mun hiukset. Nyt pikkuinen on päikkäreillä ja mä vaan koomaan. Ens viikonloppuna lähdetäänkin varmaan Annan ja parin muun kaverin kanssa telttailemaan, jos kaikki menee putkeen.

On sunday J had a rugby game in Mackay so we drove there in the morning. I went to the lagoon to hangout and read a book for the while he was playing. They won the game which was really good. J got bit injured tho and scared me by coming back with a cut under his eye. It was all bruised and swollen as well. I knew that rugby is really physical game but still. :D After the game we drove back to Moranbah. Today I've been just spending time with the baby at home. Anna and L came for a visit in the morning and L cut my hair. Now lil one is asleep and I'm just chilling. Next weekend we might be going camping with Anna and couple of other friends.

, , , , , , , , ,

She said I'll need you there sometime / Sunset in the breeze / Drifting into me


Heippa taas! Tulin latailemaan lisää kuvia viikonlopulta niinkuin keskiviikkona lupailin. Jos jollekkin ei jo viime tekstistä tullut selväksi nii mulla oli ihan paras loma aikoihin ja sen näkee kuvien määrästäkin. En vaan saanut näitä vähennettyä kun itselle tulee niin ihana fiilis jokaisesta. Tässä onkin itseasiassa vaan sunnuntaita, tajusin, ettei lauantailta pahemmin kuvia ole. Käytiin lauantaina siis hyppäämässä laskuvarjohyppy Hervey Bayssa, mä kirjoittelen siitä vielä tarkemmin, kunhan saan sen videon upattua koneelle ja screenshottailtua muutamat kuvat. 

So here is some more pictures from last weekend! I know there is loads but I just love every single of them so I couldn't pick. I actually already had to delete so many and there is at least 5 times more in my computer still. Lol. All of these pics are from sunday when we did some sightseeing and caught up with a friend. On saturday we actually were in Hervey Bay cause we did a skydive there. I'll write more about that when I get the video onto my computer and take some screenshots.


Sunnuntaiaamuna heräiltiin rauhassa ilman kiirettä mihinkään. Säätiedotus edellisenä päivänä oli luvannut aika heikkoa keliä, joten odotukset päivän varalle eivät olleet kovin korkealla. Toisin kuitenkin kävi. Puolen päivän aikaa sää alkoi kirkastua, joten kerättiin voimamme ja lähdettiin liikenteeseen. Käytiin ihailemassa maisemia muutamilla lookouteilla ja ihan vaan hengailemassa. Joskus kahden jälkeen tavattiin M venesatamassa kahvien ja lounaan merkeissä. Tiedättekö sen tunteen kun koko päivän himoitsette jotain, ja sitten se ei olekaan sen arvoista. Mulla oli meinaan kamala craving mustekalalle, mutta kun sitä lopulta sain se oli huonosti valmistettua eikä oikein maistunut miltään. Nyt vituttaa, koska himo ei ole lähtenyt mihinkään ja mitä lottoatte saako Moranbahista kunnon mustekalaa...

Sunday morning we slept in. The weather forecast had promised us pretty shitty weather for the whole day so we hadn't really made any plans. Lucky for us, the sky cleared by midday so we got up and went out. We went to couple of lookouts to watch the beautiful view. After that we had coffee with Mitch in the marina.


Lounaan jälkeen napattiin Mitchin pikku vene ja käytiin pienellä ajelulla. Vesi oli niin matalalla, ettei voitu viedä isompaa venettä ulos. Päädyttiin kuitenkin sinne hengailemaan ja katsomaan auringonlaskua. Me oltiin Annan kanssa koko päivä valitettu että miksei oltu napattu biksuja mukaan, koska keli oli täydellinen pienelle pulahdukselle. No loppujenlopuksi mä sitten työnsin Annan veneestä alas ja sehän tietenkin kisko mut mukana. Just nää pienet hetket on niitä parhaita muistoja. Vaikka tätätkin ehkä kaduin hetken päästä kun aurinko alkoi laskemaan ja meille tuli pirun kylmä siinä märissä vaatteissamme. :D Täällä on kuitenkin talvi, että vaikka kelit kauniilta ja lämpimiltä näyttääkin, niin kyllä sen kylmyyden siinä ilmassa tuntee. Auringonlaskun jälkeen me otettiin suunnaksi mun ja Annan kämppä, jossa meidän hosti valmisti meille kaikille kunnon pihvi-illallisen. 

After lunch we went for a little cruise on Mitches little boat. The tide was too low to take the bigger one out, but we anyway went to hangout on it to watch the sunset. We were complaining the whole day that why didn't we have our bikinis with us cause the weather would've been perfect for a little swim. Well, in the end I pushed Anna to the water and she obviously dragged me with her. With our clothes on. These random moments are just so amazing. I maybe regretted this idea a bit tho when the sun started going down and we were freezing. It is winter here so you could really feel the coldness in the air. After we were done with the sunset we went to "our" place for dinner and drinks.



Takaisin Moranbahiin ajettiin tiistaiaamuna. Heräiltiin jo ennen kuutta ja hypättiin samantien ratin taakse. Mun täytyi olla viiteen mennessä lentokentällä hakemassa perhettä ja matkaa oli kuitenkin lähemmäs 700 kilometriä. Tiedossa oli myös se, että tietöitä on matkanvarrella useampia, joten haluttiin varata suosiolla extra-aikaa. Noh oltiinkin sitten kotona jo kahden jälkeen, mikä oli ihan kiva, sillä kerkesin sitten laittaa illallista ennenkuin hain perheen kotiin. Annan uusi hostperhe haki hänet sitten illalla tästä meiltä ja nyt sekin asuu täällä jee !! Ihan parasta saada paras kaveri alle kilometrin matkan päähän. Tänäänkin esim heräsin siihen, kun Anna soitti ja ilmoitti olevansa oven takana.

We drove back to Moranbah on tuesday. I had to be at the airport by 5pm, so we woke up before 6 and started driving. We knew that there would be roadworks on the way so we wanted to have bit extra time so we won't be late. Well we ended up being here after 2pm so we definitely were on time lol. So Anna lives here now which is awesome! Could you ask more than to have your best friend living less than a kilometer away? There is also the minus side tho... For example today I woke up to a phone call that she is behind my front door. Damn, good bye morning sleep.